Vihreän pyyhkeen alta

Nyt taitaa olla psykoosi päällä
ei jumalauta tuliko se tuon vihreän pyyhkeen alta
sieltä hiipi niljakkaana kohti ja sanoi että

"moi, minä olen psykoosimestari, tahdotkos sinä mennä psykoosiin nyt ja heti?"

Minä järkyttyneenä sopertelin, että en, en, en missään nimessä halua psykoosiin! Haluan juoda aamukahvini mustana ja lukea sitä uutta kirjaani,
jonka olen hukannut tänne jonnekin asuntooni,
joka on varsin sekainen ja täynnä kissoja, tohveleita ja huonekaluja.

"Jaa tätäkö halusit lukea", heilutti psykoosiniljake kirjaa minulle voitonriemuinen ilme kiiluvissa silmissään "tätä Stieg Larssonin kirjaa halusit lukea hehheh, senkin lukutoukka?" Vaahto valui sen suusta ja sen sarvet olivat pikimustat.

Suutuin ja raivo sisälläni kasvoi paksummaksi kuin äitini omin käsin ternimaidosta valmistama leipäjuusto. Saatana! Minun kirjani! Halusin HUUTAA ja MYLVIÄ! Se on MINUN ja minä sen aion saada! Juustosta viis!

Hyökkäsin parilla pitkällä loikalla psykoosiperkeleen kimppuun ja purin sitä nenään.
Purin niin perkeleen kovaa, että rusto rusahteli ja veri suihkusi suuhuni.
Niljakkeen ote kirposi kirjasta ja kirja putosi maahan.

Vetäydyin.

Tuijotin silmiin miestäni, jonka nenässä olevasta haavasta pulppusi pahasti verta. Hän oli ystävällisesti löytänyt kadonneen kirjani minulle, ei vihreän pyyhkeen alta luikerteleva psykoosipiru.

Hämmentävää. Koska ei ollut enää lukuaikaa jäljellä, menin nukkumaan yksin 180 senttiä leveään vuoteeseeni. Harmitti sekin, että lakritsa oli lopussa.